Seurainfo

Mäntsälän Urheilijat ry

 
  • Annamme suunnistusopetusta ja valmennusta lapsille ja aikuisille
  • Järjestämme kuntorasteja ja muita kilpailuja
  • Valmistamme suunnistuskarttoja sekä opetuskarttoja kouluille
  • Osallistumme suunnistuskilpailuihin sekä kesällä että talvella

 

Seura on perustettu vuonna 1946. Toiminta-alueena on Mäntsälän kunta ja sen lähialueet. Toiminta tapahtuu kahdeksan lajijaoston ja kymmenen kyläosaston kautta. Kyläosastojen toiminnan ansiosta toiminta leviää joka kylälle. Seuran logossa on hirvi, josta suunnistajat tunnistaa varmasti. Seuravärit ovat vaihdelleet vuosien saatossa, mutta päävärit ovat yleisesti olleet keltaisen ja vihreän eri sävyt.

Suunnistajia seurassa on noin sata ja lajin harrastajamäärä on huomattavassa kasvussa aktiivisen ja vahvan nuorisotoiminnan ansiosta. Toimintaamme kuuluu kesäkaudella kuntorastien järjestäminen paikalliselle suunnistuksesta kiinnostuneelle väestölle ja vuosittaisten Kapinarastien ja Kapina-Hisun järjestäminen. Vuonna 2009 MU:n suunnistusjaosto järjesti Kapinarastien yhteydessä Huippuliigan finaalin, joka televisioitiin Urheilukanavalla. Lisätietoa kilpailusta loppuraportteineen löytyy kilpailusivulta.

Valmennustoimintaa on kehitetty pääsarjalaisten voimin vuodesta 2005 lähtien, ja panostus alkaa näkyä toiminnassa monien yhteisleirien ja -harjoitusten kautta., jotka ovat poikineet hyviä tuloksia ja vieneet ryhmän suunnistajia hyvin eteenpäin. Menestystä on tullut niin nuorissa kuin aikuissarjoissakin vuodenajasta riippumatta. Tavoitteenamme on kehittyä yhdeksi Uudenmaan parhaista suunnistusseuroista.

Tervetuloa ystävälliseen, kannustavaan ja menestyshaluiseen seuraan!

 

Jäseneksi?

 

Nykyinen logo                   Vanha seuralogo